HomeKesälomalle FilippiineilleKesälomalle Filippiineille

Kesälomalle Filippiineille

Työt pitivät syksynkin kiireisenä. Olin loman tarpeessa, mutta sellaista ei ollut näköpiirissä, mikäli en päättänyt väkisin ottaa hetkeäni. Olimme esikoistyttöni kanssa jutelleet, että voisimme tavata vaikkapa Aasiassa. Eräänä yönä hän soitti ja halusi esitellä Australian upean auringonnousun. Aikaeron vuoksi meillä kello näytti kahta aamuyöllä. Hän totesi että taitaa tapaaminen jäädä, jos en pian tee päätöstä. Hänen vuoden viisuminsa alkoi olla loppusuoralla ja päättyisi kahden viikon päästä. Hän ehdotti että menisimme Filippiineille. Löysin hyvän hintaiset lennot Manilaan Filippiineille sopivana ajankohtana ja varasin lennot. Aamulla ilmoitin lapsille, että lähtisimme kesälomalle Filippiineille. Seuraavat kaksi viikkoa tein töitä hullun lailla, jotta voisimme olla kaksi viikkoa pois.

Matkan varattuani googlasin millaista Filippiineillä on. Ulkonimisteriön sivulla varoitettiin luonnonkatastrofeista, kuolemaan johtavista ryöstöistä, kidnappauksista ja muista tällaisista pikkuisista jännitysmomenteista.

Me ja matkatavaramme odottamassa taksia kotikadulla.

Lensimme ensin Berliiniin, jossa oli otettu kiinni henkilö, jonka tarkoitus oli räjäyttää pommi lentokentällä.

Syyrian tilanne tuntui pahalta ja yläilmoissa lasten mielessä oli, kuinka turvallista Syyrian yli oli lentää. Itse mietin kuinka epätasa-arvoisia me olemme. Toiset taistelevat hengestään, kun toiset matkaavat nauttimaan lomasta.

Arabiemiraateissa huvittavaa on, että wc-tiloja päivystää jatkuvasti henkilö, joka siivoaa vessakopin jokaisen käyttäjän jäljiltä. Abu Dhabista alkoi pisin lentomme Manilaan.

 

​​

Olimme perillä Manilassa puolen yön jälkeen. Olin stressannut jo etukäteen matkaa juuri ulkoministeriön kirjoituksen vuoksi.

Meille osoitettiin jälleen kallis taksi, josta oli jo etukäteen varoiteltu. Rupesin protestoimaan hintaa miettien samalla varoituksia. Ajattelin lopulta, että olkoon, kunhan pääsemme hotellille turvallisesti. Pyysin miestäni pitämään oman navigaattorin auki ja seuraamaan olimmeko oikealla reitillä. Ajoimme slummialueen ohi ja pääsimme hotellialueelle. Ihan vinkiksi, mikäli Manilaan menette. Ottakaa henkilöauton kokoinen taksi ja vaatikaa käyttämään mittaria. Tilataksit selostavat hienosti miksi veloittavat moninkertaisen summan. Me olisimme neljän hengen porukalla mahtuneet hyvin tavalliseen autoon. Creekside Makati Hotel valikoitui lähinnä nettivinkin mukaan, jotta kaupunginosamme olisi turvallinen. Hintataso oli edullinen, joten mitään viiden tähden hotellia en odottanutkaan, mutta vähän parempaa kuitenkin. Huone oli kuin kellari, katossa oli muutama hämyisä valo ja seiniä ja lattioita pitkin käveli muurahaisarmeija. Seinien home oli yritetty maalata piiloon, mutta seinä pullisteli. Suihkusta tuli vettä vähän kerrallaan ja pidin tiukasti suuni kiinni, ettei vesi valuisi suuhun. Todennäköisesti heräsimme samasta asennosta aamulla mihin olimme yöllä nukahtaneet. Sängyssä iljetti liikkua. Tyttö saapui taksilla seuraavana aamupäivänä. Olimme häntä vastassa ulkona. Viimeksi olimme tavanneet vuosi sitten.

Janessalla (nuorin) oli selvästi ollut isosiskoa ikävä. Hän liimautui Jasminiin kiinni kuin takiainen.

 

Lähdimme kiertämään Manilaa. Kaikkialla oli aseistettuja poliiseja ja vartijoita. Emme tienneet olivatko he meidän puolella vai vastaan, joten yritimme olla mahdollisimman huomaamattomia ja harmittomia.

Kävimme syömässä ja totesimme, että ruoka ei täällä ole kovin kaksista. Jasmin oli käynyt Filippiineillä aiemmin ja todennut saman. Myöhemmin mieli muuttui. Saimme keskimäärin enemmän parempaa ruokaa kuin huonoa ruokaa matkan aikana.

 

Lähiostarilla pälyilemässä.

Isosisko ja pikkusisko

 

Manilan keskusta on kuin minkä tahansa suurkaupungin keskusta. Nämä kuvat voisivat olla ihan yhtä hyvin Bangkokista, Tokiosta, Pekingistä tai Dubaista, vaikkei jälkimmäinen suurkaupunki olekaan.

Alueella on moderneja ostoskeskuksia, joiden sisäänkäyntejä valvoo aseistetut poliisit ja vartijat. Jokainen ostoskeskukseen tuleva tarkastetaan. Täällä ollaan ajan hengessä vahvasti mukana, sillä ostoskeskuksessa oli myös paikallisten YouTube-tähtien tapaamispaikka.

Illalla söimme KFC:ssä. Tarjolla oli paperiin käärittyä riisiä ja perunasosetta, sekä kammottavaa ruskeaa kastiketta. Kioskilta ostimme maistiaiseksi vihreä tee -kuorrutteiset munkit.

Seuraavana päivänä lensimme pieneltä kentältä Puerto Princesaan Palawanin saarelle. Kuvassa lentokenttäherkkuja.

Me emme tienneet, että hotelli oli lähettänyt meitä varten auton odottamaan. Se oli iloinen yllätys.

Jasmin oli varannut meille läheltä lentokenttää hauskan hotellin: Deep Forest Gardenin. Hotellilta oli matkaa Puerto Princesan “keskustaan” muutama kilometri, jonka pystyi kulkemaan edullisesti tricyclellä. Oikeastaan mikä tahansa matka kaupungin sisällä kustansi euron, joskin kuskit yrittivät tietysti saada turisteilta vähän isompaa korvausta. Puerto Princesassa ei itsessään ollut järin paljon nähtävää. Se oli muutaman kadun kaoottinen keskittymä, jolla ei ollut oikein mitään mielenkiintoista. Mies oli ostanut matkalukemiseksi minulle Juha Tapion Tie Ohikiitävää -teoksen. Näyttää kuin se olisi huonosti Photoshopattu allaskuvaan. Ahmin valtavan kirjan muutamassa päivässä.

Hotellialueen ulkopuolelta alkoi paikallinen hökkelikylä, joka muistutti ennemminkin lasten majakeskittymää, kuin perheiden asuinaluetta. Turisteja siellä ei ollut, joten kuljimme hienovaraisesti alueen läpi ja hymyilimme asukkaille ystävällisesti.

Deep Forest Garden on ollut ehkä kummallisin hotelli jossa olen ikinä ollut. Hyvällä tavalla. Omistaja on selkeästi halunnut hioa jokaisen yksityiskohdan. Alueella oli paljon erilaisia patsaita. Orkideoja kasvoi joka puolella. Huoneet olivat äärimmäisen siistejä ja niissä oli jääkaapit ja minibaarit, siistit isot kylpyhuoneet, jotka olivat suorastaan ylelliset, kuten usein Aasian maissa. Pihan sadevesiviemäreissä omaa konserttiaan piti iltaisin härkäsammakot. Se oli hupaisaa.


Varasimme hotellilta retket parille päivälle. Maisemat vaihtuivat matkan varrella. Yritin verrata mielessäni Filippiinejä muihin Aasian maihin joissa olin käynyt ja totesin, että olisimme voineet yhtä hyvin olla vaikkapa Thaimaassa. Maaseudulla asutus oli kuitenkin harvaa.

Matkustimme autolla muutaman tunnin matkan Puerto Princesan kansallispuistoon, joka sijaitsee noin 50 km Puerto Princesan keskustasta. Alue kuuluu UNESCOn maailmanperintölistalle. Alueella on tunnettu maanalainen joki, joka virtaa suoraan Etelä-Kiinan mereen. Sää alkoi olla kehno ja jännitin pääsemmekö lainkaan merelle. Pienet veneet näyttivät kiikkeriltä ja jo veneeseen pääseminen oli oma ohjelmanumeronsa. Aallot pyyhkäisivät vaatteet märäksi jos osuivat kohdalle. Vaikka venematka oli lyhyt, korkeat aallot tekivät matkasta pelottavan. Bensakanisterista välillä irronnut bensaletku lisäsi jännitystä. Toivoin, että pääsemme turvallisesti perille.

Puerto Princesa Underground river -maanalainen joki kulki läpi hämyisän luolaston, jonne mentiin veneillä. Luolassa oli valtavia tippukiviä ja tunsin tutun pistävän lepakonkakan hajun jo kauas. Luolassa lensikin tuhansia lepakoita, jotka olivat taitavia väistämään, vaikka ne välillä suhahtivatkin niin läheltä, että niiden ilmavirta tuntui kasvoilla

Filippiineillä meidät yllätti, kuinka paljon paikalliset söivät jäätelöä, sillä se ei ole ollenkaan tavallista aasialaisten keskuudessa.

Aasian maissa voi kerrankin sanoa olevansa miljonääri. Filippiinien rahayksikkö on peso. 1000 pesoa on noin 19 euroa.

Loman odotetuin hetki on, kun saa työntää varpaat hiekkaan. Varsinkin jos hiekka ei ole polttavan kuumaa.

Jellyfish, joka lienee meduusa, voi olla hyvinkin vaarallinen ja polttava, joten sillä ei kannata pelata vesifrisbeetä.

Voiko sitä itseään paljon kauniimmassa paikassa kehystyttää? Tässä tapauksessa lapsiaan.

Perheemme Peppi Pitkätossu, Jasmin 23, lähti maailmalle reissaamaan 19-vuotiaana ja on tässä välissä käynyt kotona kaksi kertaa. Toisella kerralla siskonsa 18-vuotissynttäreillä pari vuotta sitten yllätysvieraana viipyen Suomessa kaksi viikkoa. Toisella kerralla vuosi sitten hän poikkesi kaksi kuukautta tienaamassa rahaa Australian matkaansa varten. Hän asuikin vuoden Australiassa ja asuu nyt Uudessa Seelannissa.

Toisena päivänä kävimme retkellä upeilla saarilla. Näimme upeita rantoja ja pulahdimme välillä veteen vilvoittelemaan.

Taas mennään. Nyt kohti El Nidoa.

Paikallinen bussiasema, jonka kuoppia miehet sateen jäljiltä täyttivät.

Sää alkoi heiketä ja Filippiinejä lähestyi voimakas taifuuni. Seurasimme uutisointia ja laskeskelimme minne asti ehtisimme, jotta ehdimme takaisin Manilaan ja sieltä lennolle kotiinpäin. Emme olleet varanneet sen paremmin hotelleja kuin lentojakaan. Matkustimme paikallisten ihmisten joukossa Puerto Princesasta El Nidoon, Palawanin saaren toiseen päähän. Matka kesti autolla kuusi tuntia. El Nido oli hieman rähjäinen ja tiivis. Sen tunnelma oli ihan omanlainen. Hotellimme oli pieni. Henkilökunta oli ystävällistä, mutta huoneesta pelmahti niin voimakas homeen haju, että vaihdoimme huonetta. Toinenkin huone oli homeessa. Kasvoja kutitti, yskitti ja saimme samanlaisia oireita kuin vanhassa kodissamme, tosin paljon voimakkaampina. El Nidosta teimme täsmäiskuja lähistön upeille rannoille. Vuokrasimme tricyclen päiväksi kuljettajineen. Tricycle on paikallinen mopotaksi, johon on liitetty mopon viereen kahdella penkillä varustettu avokoppero. Pienet matkat taittuivat yleensä eurolla. Koko päivän kyyti kustansi 30 euroa aamusta iltamyöhään. Sillä aikaa kun me loikoilimme rannoilla tai tutkimme lähialueita, kuljettaja odotti meitä. Tällainen kyyti oli hyvä, sillä syrjäisemmiltä rannoilta olisi ollut mahdotonta saada kyytiä takaisinpäin. Jasmin vuokrasi skootterin ja otti kyytiin menomatkalla nuorimman siskon ja paluumatkalla toisen. Maisemat matkan varrella oli upeat ja oli ihana päästä näkemään paikallisten ihmisten elämää kylissä ja pelloilla.

 

El Nidosta teimme veneretkiä lähisaarille. Ne maksoivat muutaman kympin henkeä kohden ja sisälsivät venematkat oppaineen ja ruokineen koko päiväksi. Koska meitä oli viisi, saimme tingittyä oman veneen kuljettajineen samaan hintaan, jolla monet kulkivat täyteen tuupatuilla veneillä. Sukellusopettajatyttöni snorklaili pikkusiskojensa kanssa ja itse tähystelin rannalta tai veneestä käsin. Taifuuni nostatti aaltoja, mutta itse myrsky kiersi Palawanin saaren, kuten se yleensä kuulemma tekee. Myrsky jatkoi Manilasta matkaansa Kiinaan.

Lisää oma reseptisi osoitteessa omatreseptit.fi

Tyypillistä aasialaista palvelua. Ota veneretki, saat samaan rahaan henkilökunnan valmistaman ruoan. Näitä kokkailijoita ja kylmälaukun kantajia riittikin ruuhkaisimmilla saarilla. Tässä vain meidän perheelle valmistetut ruoat.

Eräältä pieneltä saarelta löytyi hyvin maastoutunut varaani. Laitoimme GoPro-kameran sopivaan paikkaan ja varaani kävi nuolaisemassa kameran linssiä.

Rannoilta ja vedestä löytyi toinen toistaan hienompia simpukoita, kuten tämäkin valtava. Niitä ei kuitenkaan ole lupa tuoda muistoksi, vaan ne kuuluu jättää rannoille osana paikallista luontoa ja sen kiertokulkua.

Voisiko upeampaa paikkaa löytää hauskoille leikeille?

Bisnes se on mikä kannattaa ja sitähän myös tehdään. Samassa paikassa voidaan myydä retkiä, korjata skoottereita ja myydä hedelmiä. Ja tietysti perhe asuu samassa varaston näköisessä kopissa.

Ihan ok huone, mikäli se ei olisi ollut aivan homeessa.

Merilevää ruokalautasella.

Maanviljelijän tärkein työväline, joka on investoinneiltaan myös kallein. Muutaman sata euroa maksava vesipuhveli tekee peltotyöt ja siirtää kuormat.

Tämä perheenisä kuljetti meitä päivän ympäri El Nidoa ja lähialueita rantoineen. Hän oli erittäin ylpeä 12 vuotta vanhasta tricylestään, jolla hän tienasi leivän perheen pöytään. Ajoimme hänen kotikylän läpi jossa hän pysähtyi esittelemään vaimonsa. Perheeseen odotettiin toista lasta.

Viimeinen ilta taas hetkeen yhdessä. Isosisko auttaa nuorempaansa läksyissä.

Rinkat pakattu ja Jasminin sukellusvarusteet pienessä matkalaukussa. Me lupasimme viedä ne takaisin kotiin. Takaisin kohti Puerto Princesaa.

Aamiaisen jälkeen oli aika hyvästellä. Taas. Joskus pitää erota kohdatakseen uudelleen.

Meidän tyttöjengi, joista yksi tosin oli Suomessa.

Taisi siinä muutama kyynel vierähtää kaikilta. Heippa, kunnes jälleen kohtaamme <3

Avomopo kärryineen vei meidät läheiselle bussiasemalla, josta jatkoimme matkaa kohti Puerto Princesaa.

 

Puerto Princesan kenttä on pieni kuin maalaiskylän bussiasema.

Matka kohti Manilaa voi alkaa.

Olin varannut matkan päätteeksi ihanan sviitin Manilasta. Upeilla näkymillä varustettu iso huoneisto käsitti kaksi makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, olohuoneen, keittiön, kodinhoitohuoneen ja vessan. En voinut välttää kiusausta. Hain kaupasta pyykinpesuainetta ja pesin vaatteemme ihanan tuoksuviksi kodinhoitohuoneen pesukoneessa ja kuivatin kuivausrummussa. Pihalla oli iso uima-allasalue. Isot kerrostalohotellit eivät ole mieleeni, mutta vaihtelun vuoksi ja lasten kokemusten takia varailen usein hyvin erityyppisiä majoitusvaihtoehtoja. On hauska ylittää itsensä varaamalla jokin alkeellisempi majoitus ja välillä ollaan leveämmin.

 

 

Näppärää myyntitaktiikkaa. Osta pari limua ja pastakastike. Yhteensä noin 3 euroa.

Nuudeleita hyllymetreittäin. Kuten kaikkea muutakin. Hyllymetreittäin.

Hieman tärähtänyt kuva, mutta mielestäni hauska otos paikallisista pulsaattoripesukoneista. Meillä on tällainen mökillä.

Hotellialueen lähellä oli kauppakeskus ja erillinen eläinkauppa-alue, jolla myytiin eläimiä. Eläinkaupoista kantautui järkyttävä haju. Koirat haukkuivat ja ulvoivat, kissat läähättivät järjettömässä kuumuudessa kuolemankielissä ikkunoilla olevissa häkeissään. Toinen tytöistä pillahti itkuun ja itse meinasin oksentaa sekä hajusta että siitä, miten eläimiä siellä kohdeltiin. Protestiminäni nosti päätään, mutta katselin aseistettuja vartijoita ja pidin suuni kiinni. Tästä julmuudesta voi kuitenkin jättää viestiä Manilan eläinsuojelujärjestölle.

Nämä eläinparat ovat täysin kaltoinkohdeltuja. Ne viruvat henkitoreissaan häkeissä, jotka on asetettu eläinkauppojen ikkunalaudoille järkyttävään auringonpaisteeseen ilman ruokaa ja juomaa. Joidenkin kissojen häkeissä oli juomakupissa pökäle kakkaa. Kielet roikkuivat ulkona ja ne yrittivät selvitä hetken kerrallaan elossa.

Aasialaiset ovat taikauskoisia, eikä rakennuksissa ole koskaan kerrosta 13.

Kotimatkalle lähdimme hyvillä mielin, olimme nähneet ja kokeneet riittävästi. Uudet seikkailut odottivat.

Takaisin Suomessa. Kaikki matkatavarat mukana.

Mitä Filippiineistä sitten jäi mieleen? Äärimmäisen ystävälliset ihmiset. Vaikka köyhyyttä oli paljon, ihmiset näyttivät onnellisilta. Maisemat olivat upeita ja kulkeminen oli helppoa. Lähdimme kotia kohti hyvillä mielin. Olen lukenut lukemattoman määrän kohdemaiden varoituksia, mutta jos rehellinen olen, en ole pelännyt kuin muutaman kerran. Kerran Pekingissä kun taksikuski ei meinannut millään löytää yön pimeydessä hotelliamme. Olin varma, että hän vie meidät syrjäkujalle, jossa kauppaa meidän sisäelimet. Toisen kerran pieni pelko hiipi mieleen Dubaissa, kun naisena suutuin miespuoliselle taksikuskille ja karjuin että hän huijaa meidän rahat. Minihame päällä hyppäsin autosta ja haukuin kuljettajan vielä lähtiessäni. Ja sama taksikuskin kanssa Manilassa. Taksikuskit ovatkin yleensä niitä loman pilaajia, sillä he ovat ensimmäisiä ja viimeisiä henkilöitä joiden kanssa yleensä on tekemisissä. Muuten en ole maailmalla tuntenut pelkoa. Kuten nytkin, Filippiinit yllätti todella positiivisesti. Ainoa miinus oli eläinten kohtelu eläinkaupoissa. Filippiinit on takuuvarmasti tulevaisuuden turistikohde. Mene sinäkin sinne, ennen kuin turistit valtaavat maan.

Kati

« (Edellinen kirjoitus)
(Seuraava kirjoitus) »


blogi.hellapoliisi.fi
2017


| Travel Theme by: D5 Creation | Powered by: WordPress