HomeMuuttoremonttia ja suru-uutisiaMuuttoremonttia ja suru-uutisia

Muuttoremonttia ja suru-uutisia

Onneksi en etukäteen tiennyt, mihin kaikkeen perheemme tuli seuraavana kolmena viikkona venyä.
Tyttö muutti pois. Ilon lisäksi tunsin surua. Sellaista jonka vain äiti voi tuntea. Olinko ollut riittävän hyvä äiti, olinko auttanut kasvattamaan lapselleni siivet, jotka kantaisivat elämän myrskyissä ja suvannoissa. Olin kiireinen ja siksi itku tuli usein kun ajoin autolla paikasta toiseen. Sille ei ollut muuten aikaa. Samalla suunnittelin uuden kodin remonttia. Asunnon pohjaratkaisu oli kiva, mutta pinnat lattiaa lukuun ottamatta vanhat. Pyysin tarjouksia keittiöremontista ja halusin uusia eteisen avonaulakon peililiukuovikaapistoksi. Kiertelin katsomassa lattiamateriaaleja ja tapetteja. Tilasin uuden sängyn ja ostin kaikkea uuteen kotiin tarpeellista. Pakkasin samalla pois tarpeettomia tavaroita ja maalasin koko vanhan asuntomme, sillä se tuli palauttaa alkuperäiseen väriinsä. Koska koko koti oli maalattu muuksi kuin valkoiseksi, riitti maalattavaa yhdelle naiselle yllin kyllin. Mies oli töissä ja kiireinen. En halunnut vaivata isääni, joka oli vuosien aikana niin paljon meitä auttanut. Vaikka maalasin parhaimpina päivinä 14 tunnin pätkiä, loppuvaiheessa laskin, että aikatauluni menee tiukille. Isäni luki Facebook-päivitykseni ja soitti tarjotakseen apua. Hän irrotti tapetteja ruokatilasta ja itse sudin maalia alakerran viimeisiin seiniin.


Sukulaismies siunattiin haudan lepoon. Vaikka se oli surullista, tiesin että hän toivoi pääsevänsä pois. Vaimo oli kuollut kahta vuotta aikaisemmin.

Isälleni tärkeän sukulaismiehen hautajaisista palasimme maalitelan varteen. Vaihdoimme maalausvaatteet päälle ja jatkoimme siitä mihin olimme edellisenä iltana jääneet.

Siunauspäivä oli kaunis. Aurinko paistoi untuvaisten pilvien lomasta.

Tältä kotimme näytti kun teimme muuttoa. Iltaisin ja öisin kirjoitin kirjaa olohuoneen pöydällä.

Lapset innostuivat auttamaan wc:n maalauksessa, mutta into laantui pian. Nuorin tyttö auttoi myös yläkerran aulan maalaamisessa, muuten sain ihan rauhassa heilutella maaliteloja itsekseni.

Hävitin vaatekaapin ja vaatteet lojuivat pitkin olohuonetta. Muuttolaatikoita ei vielä tässä vaiheessa ollut. Vain muutama lainaksi saatu lihalaatikko.

 

Viikkoa ennen muuttopäivää saimme ilmoituksen, että saman yhtiön viereinen isompi asunto olikin seuraavana vuorossa meille. Kukaan asunnon varanneista ei ollutkaan ottanut sitä vastaan. Olin tiedon saatuani parhaillaan menossa varaamaan keittiölaitteita, enkä edes tiennyt mihin olemme muuttamassa. Toisessa asunnossa oli tehty remontti ja sen tarpeet olivat toisenlaiset. Tein varauksen kodinkoneista ja lupasin ilmoittaa pikaisesti laitetaanko tilaus eteenpäin. Selvittelin muuttokiireiden keskellä mihin viikon päästä muuttaisimme. Lopulta saimme tiedon, että vaikka asunto olikin jo valmiiksi tyhjä, meillä olisi kolmen kuukauden irtisanomisaika. Meidän pitäisi asua kolme kuukautta muuttolaatikoiden keskellä viereisessä asunnossa. Suututti. Me olimme olleet koko ajan liikkeellä tositarkoituksella. Jouduimme tekemään päätöksen. Emme muuttaisi isompaan, vaan pysyisimme alkuperäisessä suunnitelmassa. Laitoin kodinkonetilauksen eteenpäin ja suunnittelin suunnilleen minuuttiaikataulun keittiöremontille. Tiesin että meillä olisi viikko aikaa remontoida koko asunto, jotta pääsisimme muuttamaan valmiiseen kotiin. Avaimet saatuani aamulla odotti remonttimiehet jo oven takana. Menimme asuntoon samalla ovenavauksella. Meitä odotti yllätys. Edellisen asukkaan sulattama pakastin oli sulanut lattialle ja laminaatti irvisteli. Vesi oli valunut betoniin sekä keittiössä, että ruokatilassa olohuoneen puolella ja vielä eteiseenkin. Remonttimiehet purkivat keittiön ja eteisen vaatekaapit, sekä koko alakerran lattian.



Avonaulakko oli minulle kauhistus. Ajatus takkeja ja kenkiä rönsyävästä tilasta ei innostanut. Valitsin tilaan peililiukuovikaapiston, joka toisi tilaan myös valoa.


Olimme miehen kanssa sanattomia. Meidän aikataulut heittäisivät volttia. Viikon päästä muuttaisimme asuntoon, jossa olisi kuivatus meneillään. Koska ongelmien sattuessa en heittäydy tuleen makaamaan, en tehnyt sitä nytkään. Mietin asiat uudelleen. Voisimme aloittaa siitä mihin kuivaus ei vaikuttaisi.

Ex-mies tapetoi isäni kanssa alakerran. Tapettivalinta oli vaikea. Niin upeita tapetteja nykyisin on tarjolla. Valitsin tiilitapetin ja muutaman kerran olen miettinyt olisiko pitänyt valita toisin.

Mies tapetoi isäni kanssa yläkertaa ja laittoi teippejä, jotta pääsin maalaamaan.

Toinen tytöistä halusi seinään Taikamaalia hopean värisenä.

Ystäväni auttoi ikkunoiden pesemisessä.
Pesimme ikkunat, maalasimme ja tapetoimme asunnon ja kuljetimme asuntoon niitä tavaroita joita oli mahdollista tuoda. Varsinaisena muuttopäivänä toimme enää isommat huonekalut. Muutama päivä kului vanhaa kotia siivotessa. Se oli jälkeemme kuin uusi. Mutta edelleen sairas. Tunsin vihaa yhtiötä kohtaan, joka ei ottanut vastuuta ihmisistä. Päätin että kun asuntoon muuttaa uudet asukkaat, tulen kertomaan millaisissa oloissa he asuvat.
Muuttopäivänä pupumme sairastui. Sen silmä oli vuotanut jo vuoden, mutta nyt korvassa haisi hapan maito. Lähdimme eläinlääkäriin. Pupu sai antibiootit suun kautta ja lääkkeen suoraan korvaan. Sitä piti lääkitä viikon ajan kolmesti päivässä.

Lisää oma reseptisi osoitteessa omatreseptit.fi


Kotona hurisi kuivattimet ja alakerrassamme oli pelkkiä muuttolaatikoita ja säkkejä. Sekä huonekaluja. Jouduin kahteen otteeseen jatkamaan vuokralaatikoiden vuokrausaikaa. Tilaamamme sänky saapui neljän viikon päästä tilauksesta. Olimme miehen kanssa nukkuneet 120 senttiä leveällä petauspatjalla yömme. Aamuisin tunnustelimme onko kaikki jäsenet tallella. Ympärillä oli muuttolaatikkokekoja. Kotona oli kuuma, koska asunnossamme ei ollut lainkaan ilmanvaihtoa. Samasta syystä emme voineet myöskään käydä saunassa. Kun lattia oli vihdoin kuiva, alkoi keittiöremontti. Olohuoneen lattialla nökötti jääkaappi. Ainoa ruoanlaittomahdollisuus oli terassilla oleva grilli, mutta sinnekin piti mennä ulkokautta talo kiertäen, sillä tie terassille oli sisäkautta tukittu huonekaluilla. Monesti myöhään iltaisin grillasimme terassilla koko muun naapuruston nukkuessa. Pikaruokapaikat ja ravintolat tulivat tutuiksi näinä viikkoina. Toisinaan tein ruokaa työpaikallani, mutta sitä ei voinut kotona lämmittää, koska meillä ei ollut edes mikroaaltouunia.

Varasin perheellemme hotellin ja laivamatkat. Kävin allekirjoittamassa Virossa kirjasopimuksen ja saimme nukkua kaksi yötä ihan oikeassa sängyssä.

Lia Virkus on tunnettu virolainen ruokakirjailija, jolta on ilmestynyt toinen toistaan upeampia teoksia.

Tiina Lebanen harteille jää kirjan käännösteksti.

Remontti ja työt lomittain siivitti arkeamme. Aloin olla aivan uuvuksissa. Ukin kuolemasta tuli 19 vuotta. Tiesin että mummille oli tärkeää päästä haudalle. Aikaa ei olisi ollut, mutta järjestin niin, että pääsimme viemään mummin haudalle. Mies odotti parkkipaikan laidalla kun peruutin auton ahtaasta ruudusta. Hänen katseensa sattui osumaan renkaaseen. Renkaan sisäpuoli oli kulunut sileäksi ja renkaasta törrötti rautalankaa. Se oli vaarassa räjähtää.

Kävimme mummin kanssa samalla kahvilla ja törmäsimme tuttuihin.


Seuraavana aamuna soitin autoliikkeeseen ja tilasin pikahuollon. Edellisiltana olimme huomanneet että pupu on lakannut kakkaamasta. Autoliikkeestä soitin eläinlääkäriin ja pyysin pikaista aikaa. Puolen tunnin päästä olimme jo eläinlääkärissä. Minuuttiaikataulutettuun elämäämme tuli pakkopysähdys. Lääkäri sanoi että pupun tilanne on huono ja että voisimme vielä ottaa röntgenkuvat, mutta nukuttamisessa olisi riskinsä. Kyynel silmässä valitsimme sen vaihtoehdon. Pupu Pumpuli sai lääkkeen ja me istuimme eläinlääkärin rappusille odottamaan tuomiota.

En ollut koko kesänä ehtinyt nauttimaan vapaahetkistä. En ollut ehtinyt havainnoimaan mitä ympärillä tapahtuu. Nyt pilvettömällä taivaalla paistoi aurinko. Se lämmitti ihoa. Kaikki kauneus näyttäytyi ympärillä. 45 minuutin kuluttua lääkäri toi paperit ja alkoi puhua. Hän puhui ja puhui. Se kaikki meni ohi. Tuijotin paperin viimeistä lausetta: “Suositellaan euthanasiaa.” Näytin tekstiä vieressä istuvalle tytölleni. Kyyneleet valuivat silmistämme. Pitikö tämänkin tapahtua meille juuri nyt?

 

Valitsimme rakkaalle pupullemme uurnan.

Mies haki nuorimman tytön koulusta hyvästelemään rakas pupumme, joka oli ilostuttanut meitä 5,5 vuotta. Lähdimme pois tyhjin käsin. Jätimme pupun sydämillä kuvioidun kantokopan eläinlääkäriin. Olo oli tyhjä. Kotona hääräsi remonttimies. Pesin kasvoni ja vaihdoin vaatteet. Muutaman tunnin päästä alkaisi valokuvauskurssi.

Pääsin töihin ja kännykkäni alkoi piipittää. Muutamaa päivää aikaisemmin olin vuokrannut työtilani nuorten juhlatilaksi. Vaikka he olivat tilanneet siivouksen, oli jälki ollut sikamaista. Siivosin kipeänä keskellä yötä kahdeksan tuntia tilaa, jonka ovet oli jätetty ulos asti auki, uuni oli päällä, lattialla oli oksennusta puolentoista metrin leveydeltä, huonekaluista oli rakennettu torneja ja toisen omaisuuden kunnioituksen puute loisti kaukaisuuteen.


Nyt vuokraaja lähetteli viestejä eikä suostunut korvaamaan hajotettua biljardikeppiä. Me olimme reilu puoli tuntia aiemmin menettäneet perheenjäsenemme. Sillä hetkellä mietin missä menee jaksamisen raja, joka on ylitetty. Missä kohtaa saan romahtaa? Tiesin että sen hetki ei voinut olla nyt. Pesin itkusta turvonneet kasvoni ja toivotin valokuvauskurssilaiset tervetulleeksi. Kerroin heille että näytän itkeneeltä, sillä olen itkenyt. Kurssi meni kuitenkin olosuhteisiin nähden kivasti. Kotiin palasimme ahdistuneina. Siellä odotti kaaoksen lisäksi pupun häkki ja kaikki pupun tavarat. Muutaman päivän päällämme leijui mustaakin mustempi pilvi. Pupun kuolema oli meille kova pala. Enää ei laminaatilla rapissut pienet pehmoiset tassut. Oli laskeutunut hiljaisuus.

Kati

« (Edellinen kirjoitus)
(Seuraava kirjoitus) »


blogi.hellapoliisi.fi
2017


| Travel Theme by: D5 Creation | Powered by: WordPress